tiistai 27. tammikuuta 2015

Viiden haaste

Ihanan  Kristallikimaran MysteriousM haastoi minut mukaan Viiden haasteeseen, joka kiertää blogeissa tällä hetkellä. (Olen aivan innoissani, tämä on ensimmäinen blogihaaste, jonka sain!)



Säännöt ovat seuraavat:
Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta.
Haastetun pitää vastata top 5 listansa jokaiseen haasteeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)  



Sain vastattavakseni seuraavat kysymykset:
 1. Tärkeimmät asiat elämässä
2. Paras sisustusjuttu
3. Herkullisin itse tekemä ruoka
4. Onnistunein käsityö/remontti/DIY
5. Lempikosmetiikkatuote


1. Tärkeimmät asiat elämässä
Ehdottomasti tärkein asia elämässäni on tietenkin perhe. En osaa kuvitella elämääni ilman miestäni ja lapsia, jotka olemme saaneet. He ovat muokanneet hyvässä ja pahassa minusta sen, joka olen. Kiitos!
Muita neljää en osaa laittaa tärkeyjärjestykseen, mutta niitä ovat musiikki ja varsinkin kuoroharrastukseni, käsillä tekeminen monessa muodossa, ystävät ja suku.


Kuva lainattu netistä



2.Paras sisutusjuttu
(Mähän en oo oikeesti mikään sisutaja, vaikka haluaisin olla)
En tiedä voiko tollaista paljastusta laittaa lifestyle-blogiin, joten se meni piiloon.
Tykkään sisustaa kynttilöillä ja kukilla läpi vuoden. Tykkään myös asetelmista ja siisteistä pöytäpinnoista, mutta meillä ainakin kaikki mahdolliset vapaat pinnat täyttyy erilaisista tavaroista alta aikayksikön. Yritä siinä sitten pitää yllä illuusiota kauniista sisustuksesta.

 
 
"Sisustussukset" on ollut yksi tänä talven suosikeista, sattumalta löytyivät ihan tuolta omasta varastosta. Sopivat meidän väreihin hyvin!
Kaikenlaisia pieniä muutoksia ollaan suunniteltu tänä keväänä toteutettavaksi, eli tulette näkemään niitä sisustussuosikkeja tässä matkan varrella!
Kuvassa näkyvä keinutuoli on myös itselleni rakas. Se ostettiin, kun odotin kolmatta lastamme, koska ajattelin, että siinä on ihanaa imettää ja keinutella vauva uneen. Keinutteluun se onkin ihana, mutta ei se mikään maailman paras imetyspaikka ollut. Liitän sen mielessäni aina vaan kolmannen vauvan vauva-aikaan. <3


3. Herkullisin itse tekemä ruoka
Ruokaa on tullut tehtyä käytännössä päivittäin parikymmentä vuotta ja viime vuodet kuudelle hengelle, eli osaan tehdä monenlaisia ruokia. Miellän itseni kuitenkin enemmän leipojaksi, koska koen sen rentouttavana puuhana, toisin kuin ruuan laiton, joka on välillä aikamoista pakkopullaa.


Tex-mex-pastalaatikko ja itse leivottu hiivaleipä
 

 Kysyinkin perheeltä niitä parhaita ruokia ja ne ovat 1. miehen mielestä kesäkurpitsalasagne, joka on tex-mex maustettu. Kuin nacho-jauhelihavuoka, mutta nachojen paikalla kesäkurpitsaa. Varsin kevyt verrattuna alkuperäiseen versioon. 2. kuopuksen suosikki on jauhelihaspagetti, 3. toinen tytöistä suosii kana-sinihomejuustokastiketta riisillä tai pastalla, 4. nuoren miehen suosikki on uunilohi ja esikoinen ei osannut omaa suosikkiaan nimetä. 5. olkoon sitten minulta. Se on itse savustettu kala. Paljon parempaa, kuin kaupasta ostettu!


4. Onnistunein käsityö/remontti/DIY
Onnistunein remontti on tietenkin toi meidän vessa, jonka valmiita kuvia en ole vielä tänne saanut laitettua. Se oli kiva homma, vaativa ja vaikeakin välillä. Siksi juuri tyytyväisyyskin on suurta!
Onnistuneimmista käsitöistä mulla ei ole oikein kuvia, kun ne on tehty jo kauan sitten. Isoille lapsille tein n 10v sitten tekokelsiturkit talvitakeiksi ja ne oli kyllä tosi kivat. Niin kivat, että jatkoivat meiltä matkaa toisille lapsille jäätyään täällä pieniksi.
Monenlaisia neulomuksia on tullut tehtyä vuosien varrella ja yksi suuri suosikkini on villapaita, jonka tein parikymppisenä 90-luvun reilulla mitoituksella ja se sopii mulle vieläkin, vaikka paino on muuttunut noista ajoista. :)


5. Lempikosmetiikkatuote
 Hah, tää on hyvä! Minä en todellakaan ole mikää suuri kosmetiikan kuluttaja, käytän muutamaa samaa tuotetta lähes aina, mutta esim. parasta ripsaria en ole löytänyt vielä. Sillä luenkin innolla teidän muitten kommentteja tuotteista ja otan vinkkejä.
"Ikuisuustuotteiksi" minulla on päätynyt mm. Kerastasen tuotteet hiuksille. Välillä käytän muitakin, mutta säännöllisesti palaan käyttämään Kerastasea.
Se nyt vaan on hyvä!


Kuva lainattu netistä.


Tämän hetken suosikkituotteita ovat Elixir Ultimate-tuotteet. Ihania!
Kerastasen hiusöljy on vielä kokeilematta, se on tulossa seuraavaksi kokeiluun. Tähän asti olen ollut aivan ihastunut BC:n Miracle Oil:iin. Se on laittanut kuivat kikkarani ruotuun enemmän kuin hyvin!


Tässä kuvassa näkyykin kestosuosikkejani. Cliniquen superpowder double face powder, jossa on puuteri ja meikkivoide samassa. Arkiaamujen pelastus! Peittävä ja hengittävä samaan aikaan. Aivan ihana! Dr.Hauschkan kivipuuteri on myös todella hyvä iholle, tykkään monista Hauschkan tuotteista muutenkin.
Lumenen Blueberry Liquid Eyeliner on myös jokaisen aamuni apu, sillä saa nopeasti piirrettyä rajaukset, jotka kestävän hyvin, vaikka tuote ei olekaan vedenkestävä.
No onhan noita, suosikkeja, kun vähän pohtii. Tykkään myös Vichyn kasvojen hoitotuotteista, kun vaan raaskin ostaa. Ne on todella hyviä, mutta pihiys iskee toisinaan ja tulee osteltua muutakin ja sen huomaa käytössä. :) Ihonhoitoon kyllä pitäisi aina satsata, hyvä iho on ihana asia!
 
 
 
Sainpas vastattua! hetken ihan joutui miettimään, että mitä näihin laittaa. Kiva haaste!
Itse laitan tämän eteenpäin Villa Lumin Jaanalle, Sannalle thisisthelifeofsanna-blogiin, Vinttikissalle, Iida Emilialle Pilvenhattaraan ja Katjalle lillatirlittanin blogiin. Olkaapa hyvät!
Toivottavasti ette ole vielä saanut haastetta, jos olette, niin ohittakaa tämä sujuvasti!

Teille tulee seuraavat kysymykset:
1. Suosikki matkakohde
2. Ihanimmat blogit
3. Sisustuslemppari
4. Suosikkimusiikki/-muusikko
5. Kivoimmat ostospaikat/kaupat
 
Hanna
 

16 kommenttia:

  1. Hei hienoa ja kiva kun vastasit haasteeseen. Hyviä juttuja tuli ja samt on itsellänikin aatteet perheestä, se on se tärkein! Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, minäpäs jään pohtimaan vastauksia kysymyksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! hauskaa sitten lukeä mitä kirjoittelet!

      Poista
  3. Kiitos Hanna haasteesta. Pitänee ryhtyä tuumasta toimeen! :) Aika pahat kyllä heitit!! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna haasteesta :) Mietiskelen yön vastauksia ja kirjoittelen blogia taas viimeistään lauantaina Suomi-koululta. Nettiongelmat ne vaan jatkuu...terkkuja kuoroon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti nettiyhteydet toimii! Vien terveiset! <3

      Poista
  5. Oli ihan pakko tulla kurkkimaan miltä täällä sun blogissa näyttää.
    M haastoi meidät molemmat tähän samaan kivaan haasteeseen.

    Ihana blogi sulla, tulin ja jäin :-) Lämpimästi tervetuloa vastavierailulle
    blogiini, jossa seikkaillaan Turun suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihanaa kun jäit! Taitaapa tämä hämäläinen tulla kurkkaamaan bogiasi hetimiten. :)

      Poista
  6. Heippa Hanna :)

    Voi kiitos paljon hauskasta haasteesta ja anteeksi kun kesti tämä vastaaminen. Täällä on ollut vähän kaikenlaista hässäkkää ;) Haaste tulikin ihan sopivasti, kun tuntuu, ettei ole blogiin mitään kirjoitettavaa. ( tosin olen kyllä ollut aina vähän huono näiden haasteiden kanssa, mutta katsotaan kuin käy )

    Nyt hokasin, että taidat olla Sannan kuorokaveraita elikkä näiltä samoilta suunnilta bloggaillaan :)

    Kaunis blogi sulla <3 Mukavaa kevään odotusta!

    Ps: Perhe on paras...ja hyviin voiteisiin kannattaa aina vähän satsata ;)

    VastaaPoista
  7. Niin ja ihanat noi sukset muuten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista kommenteista! Olen joo Sannan kuorokaveri ja itse asiassa seuraillut blogiasi anonyymisti jo jonkun aikaa. Julkisesti nyt oman bloggausinnostuksen myötä. :-) Sulla on aivan ihana blogi! <3
      Jään innolla odottamaan vastauksia ;-)

      Poista
  8. Ihanasti tämä haaste pörrää. Ja teillä on niin kaunista eli todellakin olet sisustaja.. Tuo Lorealin öljy muuten on mielettömän hyvä. :)

    Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinaa vaan alemmuus välillä iskeä, kun katselee muitten bloggaajien ihania siustuksia! ;)
      Hyvää viikoloppua sinnekin! <3

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista