lauantai 28. maaliskuuta 2015

Virpomisvitsoja ja muita puuhia


 Tulipas pidettyä pienimuotoinen tauko kirjoittelussa. Blogin ulkopuolinen elämä on vaatinut viime aikoina paljon, mutta nyt ehdin taas hieman kirjoittelemaan.

Tänään meillä oli pitkästä aikaa ihana kuoroleiripäivä. Saatiin laulella ja harjoitella kevään esitystä varten ja höpistä juttujamme ihan ajan kanssa.
Ihanan rentouttavaa!


Hyvä seura, parempi mieli. Teki mielelle oiken hyvää ja pääsin irti viimeaikojen huolista. Ihanaa!
Laulut alkavat sujua vähitellen ja -mikä tärkeintä- esiintymisasut sovittu! Hih!

Illalla tytöt askartelivat kuopuksen kanssa virpomisvitsoja huomista varten. Kuopus on kovaa vauhtia menossa huomenna virpomaan. Tosin en ole ihan varma, että ymmärtääkö tuo mitä on tekemässä. :)





Oli hauskaa seurata, miten tytöt innostuivat tauon jälkeen taas pienen kanssa askartelemaan. Itse eivät ole enää siinä iässä, että virpomisvitsoja tulisi ilman "tekosyytä" tehtyä.

Illalla päästin saunaan koko perhe ja nautiskeltiin tuoreista vadelmista ja ananaksesta. Maksavat maltaita (varsinkin vadelmat), mutta maistuvat niin hyvälle. 
Tulisi jo kesä ja tuoreet marjat!




Halaus!

Hanna


2 kommenttia:

  1. Ihana kun lapset valmistautuvat virpomiseen näin touhulla. Hyvä, että vanhemmat sisarukset ovat tohinoissa mukana ja saavat itsekin "luvalla" askarrella! Mukavaa virpomista!

    VastaaPoista