sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kesää odotellessa...










Tässä muutamia kuvia kauniista kotikaupungistani.
Otokset ovat kävelyreitiltä Aulangolta, jossa on paljon paljon ihanaa kuvattavaa. Rakastan paviljonkeja, niistä voisi tehdä ihan oman postauksen joskus.
Kesään on jo kova kaipuu, ihan noin vihreää täälläkään ei vielä ole.

Viikonloppu on mennyt pitkästä aikaa vapaan merkeissä, onnistuimme sanomaan ei kaikelle mahdolliselle tänä viikonloppuna. Eli olemme viettäneet eilisen pihahommissa, niinkuin kai aika moni muukin. :-)

Kesän tuloa saatiin edistettyä tehokkaasti, kun kerrankin oli aikaa tehdä ja suunnitella yhdessä. Pihaan on tekeillä taas yhtä ja toista, saamme kesällä viettää isomman pojan rippijuhlia. Ihanaa suunnitella taas juhlia!

Viikonloppu on kulunut rentouttavasti oman perheen seurassa, pihahommien lisäksi olemme saaneet nauttia tyttöjen luomuksista keittiön puolella, olen ehtinyt lukea kirjaa (melko harvinaista nykyään), on saunottu ja iltasella nautittu lasilliset hyvää viiniä siipan kanssa.

Aika lähellä täydellisyyttä, eikö!?
Rentoutuneena on hyvä aloittaa uusi viikko uusin kujein!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Ihanaa kun on joskus aikaa vaan olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä onneksi ehtii hieman pysähtyä, se tekee oikein hyvää!

      Poista